Meistä

Vuonna 1999 perustettu Sievi Tools aloitti tuotantonsa vaatimattomasti yhdellä koneella. Tuolloin tarkoituksena oli lähinnä tukea ja kehittää Sievin Jalkineen kenkämuottituotantoa. Hyvin nopeasti toiminta kasvoi sekä kehittyi ja tuon positiivisen kehityksen perässä pysymiseksi investoitiin uuteen 5-akseliseen koneeseen. 5-akselisiin laitteisiin investointi osoittautui myöhemmin erittäin kannattavaksi, sillä näillä koneilla koneistusprosessi saatiin optimoitua tehokkaaksi ja ennen kaikkea taloudelliseksi. Tehokkuus ja taloudellisuus ovatkin yhä edelleen toimintamme selkäranka. Nykyään konekantamme on kasvanut muun muassa kahdella 3-akselisella koneella joista toinen on portaalikone jonka x-liike on yli 3 metriä.

Toiminnan tarkoituksena on ollut alusta asti tarjota palvelua myös konsernin ulkopuolelle. Tänä päivänä itse Jalkineen osuus liikevaihdosta vaihtelee 0,5-3 % yksikön välillä. Pääpaino muoteista ja työkaluista on siirtynyt sarjatuotantoon ja sen osuus onkin liki 80% kaikesta tuotannosta.

Toimintamme

Ilman ammattitaitoista, joustavaa, motivoitunutta ja sitoutunutta henkilöstöä alan ja kilpailun asettamat haasteet olisivat entistä vaikeampia. Työntekijämme ovat yritykseemme sitoutuneita alansa ammattilaisia ja ovat mukana yrityksen operatiivisessa johtoryhmässä. Johtoryhmässä määritetään kehitysohjelmat, arvot, strategia ja asiakaslupaukset. Strategiatyö ja sen tuloksena syntyneet uudet mittaristot ja toimintatavat tukevat niin työntekijöitä operatiivisessa työssään kuin yrityksen menestystä kiihtyvässä kilpailutilanteessa.

Arvomme

Laatu
Toiminnassamme laatu on meille kaiken a ja o. Huippulaadukkaat lopputuotteet ja tyytyväiset asiakkaat ovat meille ensiarvoisen tärkeitä - siksipä kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja pyrimme aina parempaan.

Asiakas
Räätälöimme ratkaisumme aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Toimitusvarmuus, laadukkuus ja joustavuus takaavat hyvän lopputuloksen.

Tehokkuus
Kymmenien vuosien kokemus, ammattitaito ja pysyvät, pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat tae työmme tehokkuudesta ja taloudellisuudesta. Toimitamme tarpeen vaatiessa nopeallakin aikataululla - niin pieniä kuin suuriakin eriä.